• Etusivu
  • Talo

Vanha tiilipiippu uudelleen käyttöön

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wienerberger Oy Ab
Päivitetty 16.10.2013
20126_31267.jpg

Piipun sisäpuolisten vaurioiden kartoitus voidaan tehdä myös kuvaamalla hormit sisältäpäin.

Tulisijan ja piipun uudelleen käyttöönotto pitkän hiljaiselon jälkeen vaatii aina asiantuntijan tarkastuksen ja hyväksynnän. Kun vanha piippu halutaan ottaa uudelleen käyttöön, on sen tiiviys ja materiaalien käyttökelpoisuus tarkistettava. Tiilipiippu on saattanut vuosien käyttämättömän jakson aikana vaurioitua tai saumat hapertua. Monissa vanhoissa rakennuksissa saattaa löytyä esimerkiksi sotavuosien runtelemia hormeja, joten tarkastus ja mahdollinen korjaus ennen käyttöönottoa on aina hyvä tehdä.

Hyvä on myös muistaa, että yli kolme vuotta käyttämättä ollutta piippua ja tulisijaa ei saa jo pelkästään turvallisuussyistä ottaa ilman tarkastusta ja nuohousta käyttöön. Nuohouksen saa suorittaa vain laillistettu ammattinuohooja.

Piipun tarkistus

Pitkään käyttämättä olleiden ja korjaamattomien piippujen kylmät osuudet ovat lähes aina vuotavia ja siksi ne tuleekin aina tarkastaa ja korjata ennen käyttöönottoa. Piipun tiiveys tarkastetaan ammattilaisen suorittamalla savupainekokeella. Piipun sisäpuolisten vaurioiden kartoitus voidaan tehdä myös kuvaamalla hormit sisältäpäin.

Mahdolliset tukkeumat piipun eri kohdissa korjataan avaamalla hormi ja poistamalla tukkeuman aiheuttaja. Paikkakorjaukset tehdään alkuperäistä vastaavaa tiiltä ja laastia käyttäen.

Lisätietoa tiilipiipuista

Tiilipiipun korjaus

Tiilipiipun kylmän yläosan vauriot korjataan yleensä purkamalla vaurioituneet osat pois ja muuraamalla yläosa uusista, säänkestävistä reikätiilistä.

Muurauslaastina kylmissä yläosissa käytetään kalkkilaastia lujempaa ja paremmin säärasitusta kestävää sementtilaastia. Purkujätteiden ja laastiroiskeiden tippuminen hormiin estetään asentamalla hormiin työn ajaksi vaahtomuovitukko.

Lisäksi piippujen ulkoiset osat suositellaan pellitettäväksi ja varustettavaksi sateensuojaavalla hatulla. Välikattoon sekä ullakolle jäävä osa slammataan tai rapataan.

Tiilipiipun kylmän yläosan vauriot korjataan yleensä purkamalla vaurioituneet osat pois ja muuraamalla yläosa uusista, säänkestävistä reikätiilistä.
Tiilipiipun kylmän yläosan vauriot korjataan yleensä purkamalla vaurioituneet osat pois ja muuraamalla yläosa uusista, säänkestävistä reikätiilistä.

Jos hormi todetaan vuotavaksi

Yleensä, jos hormi todetaan vuotavaksi, se korjataan alhaalta ylös asti. Hormien tiivistyskorjaus tehdään joko putkittamalla, sisäpuolisella slammauksella tai massauksella. Työn suorittamiseen löytyy alan erikoisosaajia.

Lisätietoa tiilipiipuista

Info

Info

Pitkään käytöstä olleen piipun tai tulisijan käyttöönotto luvanvarainen?

Rivi- ja pientaloissa käyttöönotto ei vaadi rakennuslupaa vaan useimmiten kevyempi menettely
riittää - esimerkiksi Helsingissä ns. Z-lausunto , joka perustuu viranomaisen arvioon siitä, että korjaus tai muutostoimenpiteellä ei vaikuteta rakennuksen käyttäjien turvallisuuteen ja terveyteen.

Z-lausunnossa vaaditaan ammattilaisen antama hormilausunto hormin kunnosta. Käytäntö kannattaa tarkistaa oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Wienerberger Oy Ab
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20072_3689.jpg
Terca -julkisivutiilet
Tiilestä on muurattu taloja jo vuosituhansien ajan. Aikojen kuluessa tiilenvalmistuksen tekniikka on kehittynyt, mutta kestävä tiili on säilyttänyt alkuperäiset ominaisuutensa ja luonteensa. Tiilen väri- ja pintavalikoima sen sijaan on kasvanut. Tiili on turvallinen materiaali: se ei pala eikä lahoa ja se kestää hyvin sekä kosteus- että lämpötilan vaihteluja. Muuratun julkisivun kauneus säilyy vuosikymmenestä toiseen ja ikääntyessäänkin tiiliseinä patinoituu kauniisti.Tiili sopii julkisivuksi lähes kaikkiin runkovaihtoehtoihin ja se sopeutuu myös muiden julkisivumateriaalien rinnalle osaksi julkisivua.
20074_4308.jpg
TERCA -tiililaatat sisustamiseen
Kodin sisustamisen suosio on koko ajan lisääntynyt. Yksi tapa muuttaa kotia persoonallisemmaksi on päällystää seiniä tai seinän osia aidoilla käsinlyödyillä TERCA -tiililaatoilla. Näillä luot persoonallista tunnelmaa kotiisi. Voit helposti tehdä erilaisia yksityiskohtia niin keittiöön kuin olohuoneeseenkin. Valikoimassa on useita eri värejä ja ne on helppo asentaa vaikka itse.
20078_5978.jpg
TERCA -tiilikoti
Wienerbergerin tiilet ja rakenneratkaisut ovat näyttävästi esillä Hämeenlinnan asuntomessuilla, sillä Wienerberger on mukana messuilla kahdella kohteella. Wienerbergerin kohteet ovat kohde numero 27, Terca -tiilikoti sekä kohde numero 44, Talo Wienerberger. Molemmissa kohteissa talon runko on tiili-villa-tiili tyyppinen ulkoseinäratkaisu, jossa runko on muurattu ohutsaumamuurausmenetelmällä Terca –runkotiilistä.Terca -tiilikoti, kohde 27Talo Wienerberger, kohde 44
51_P_28939.jpg
Kiinteistöalalle uusi energiatehokkuussopimus
10.12.2009 allekirjoitettiin uusi Kiinteistöalan energiatehokkuussopimus 2010-2016, jonka tarkoituksena on vähentää rakennusten energian kulutusta ja päästöjä. Puitesopimuksen allekirjoittivat ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry. Vuoden 2010 alusta astuu voimaan myös vuokra-asunto-yhteisöjen toimenpideohjelma, johon sitoutuu ensivaiheessa yhdeksän toimijaa."Uusi sopimus on hieno osoitus energiatehokkuuden parantamisen eteen tehtävästä pitkäjänteisestä ja systemaattisesta työstä. Energiatehokkuussopimuksessa ministeriöt ja ammattimaiset kiinteistönomistajat sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin ja toimiin energiatehokkuuden edistämiseksi", asuntoministeri Jan Vapaavuori toteaa. Ensimmäinen kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen liittyvä toimenpideohjelma on tehty vuokra-asuntoyhteisöille. Siihen liittyivät tänään Asuntosäätiö, Espoonkruunu, Helsingin kaupungin asuinkiinteistöyhtiöt, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS, Mikalo Oy, SATO, Suomen Asumisoikeus, VAV ja VVO. Seuraavaksi selvitetään mahdollisuutta kehittää toimenpideohjelma toimitiloille.
8_P_153741_1.jpg
Vinkit toimivaan ilmanvaihtoon - kuuntele uusin podcast-jakso
Vanhempien talojen yksi yleisemmistä ongelmakohdista on korvausilmaventtiilien puuttuminen. Tällaisia asuntoja on Suomessa yli miljoona!Toimiva ilmanvaihto luo perustan hyvälle ja terveelle sisäilmalle. Onneksi ilmanvaihdon puutteet on suhteellisen yksinkertaista korjata.Muun muassa näiden aiheiden pariin sukelletaan Kivijalka-podcastin tämänkertaisessa jaksossa.(Podcast on tallennettu 2021 vko 44)
201411_41685.jpg
Käytätkö tulisijaasi tehokkaasti?
Oletko uusimassa tai hankkimassa kotiisi tulisijaa? Nyt voit liittää tulisijasi W10-vesilämmitysjärjestelmään ja lämmittää takalla osan käyttövedestä tai hyödyntää lämpöenergian lattialämmityksessä. Näin sekä säästät lämmityskustannuksissa että jaat lämmön tasaisesti eri puolille taloa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton